Talon historia

Kotiseututalo on alkujaan rakennettu Revonlahden pappilaksi vuonna 1822. Rakennusta laajennettiin ja muutettiin vuonna 1899, mutta rakennuksen lasikuisti on vielä alkuperäisessä asussaan. Vuosien mittaan rakennusta muutettiin edelleen vastaamaan paremmin käyttöään kirkkoherrojen asuntona ja seurakunnan kirkkoherranvirastona. Vuonna 1980 rakennuksen käyttö pappilana päättyi.

Pihapiirissä on myös pappilaa vanhempia rakennuksia. Suola- ja kala-aitta on vuodelta 1735 ja holvattu kellari on myös 1700-luvulta. Tilalla käytiin kuuluisa Suomen sodan aikainen Revonlahden taistelu 27.4.1808, jonka muistoksi pystytettiin 8.8.1935 muistomerkki kotiseututalon kujan suuhun. Muistomerkki on kuutisen metriä korkea kiviobeliski, jota ympäröi kivistä ladottu muuri.

1980-luvulla ilman käyttöä jäänyt rakennus siirtyi Ruukin kunnan omistukseen. 1990-luvun alkupuolella se myytiin osaksi vieressä toiminutta eläintarhaa. Rakennus jäi 1990-luvun puolivälissä uudelleen toimettomaksi. Kunta luovutti huonoon kuntoon päätyneen tilan monien mutkikkaidenkin vaiheiden jälkeen Revonlahden kotiseutuyhdistykselle 20.6.1996, jolloin yhdistys pääsi kunnostamaan rakennusta kotiseututaloksi.

Pappila, sen pihapiiri ja sillä olevat rakennukset on inventoitu Pohjois-Pohjanmaan kulttuurihistoriallisten kohteiden joukkoon vuonna 1993 sekä historiallisten että rakennushistoriallisten ominaisuuksiensa perusteella.  Rakennusten ulkoasuissa saa tehdä vain ennallistavia tai käytön kannalta välttämättömiä muutoksia. Rakennuksia ja pihapiiria on hoidettava ja käytettävä siten, että niiden kulttuurihistoriallinen arvo säilyy.



Lainaus inventoinnin kohdekuvauksesta:

"Suomen sodan aikana Revonlahdella toimi saarnaajana Abraham Mellin, joka asui pappilassa ja joutui näin perheineen keskelle taistelua. Sara Wacklin kertoo muistelmissaan tunnelmista Revonlahden pappilassa taistelun aikana seuraavasti:

Laukaukset lävistivät äsken niin tyynen ja rauhallisen pappilan, samoin kaikki ulkorakennukset, joista ei löytynyt ainoatakaan turvallista loukkoa luotien risteillessä joka taholla. Tykkien jyske ja kiväärien yhteislaukaukset miltei turruttivat sen kuolemanhädän, johon rouva Mellin oli suistumaisillaan, ei niinkään itsensä vuoksi kuin pienten lastensa ja näiden isän, joka koetti rohkeudellaan antaa hänelle voimaa ja luottamusta Kaitselmukseen, joka varjelee varpustakin. Kolme vanhinta lastaan vanhemmat piilottivat leivinuuniin. Vaikka Gustaf oli vain viisivuotias, taistelun kauhut piirtyivät silti iäksi hänen muistiinsa. Rouva Mellin painautui sylilapsineen lattialle, hänen miehensä peitti heidät vällyillä ja asettui sitten itse kynnykselle, yrittäen rohkaista kuolemaan valmistautunutta vaimoaan luotien viuhuessa heidän päittensä yli. Perheen vietettyä useita tunteja kuvaamattoman kuolemanhädän vallassa melske vaimeni. Taistelu oli tauonnut, mutta nyt kuuluva haavoittuneiden ja silpoutuneiden vaikerrus viilsi sydäntä vielä pahemmin kuin luotien viuhuna. Vapisevana, kauhusta ja pelosta sairas rouva Mellin yritti nyt jakaa kaikille haavoittuneille, sekä omille että vihollisille sitä apua, minkä hän kykeni vähistä mahdollisuuksistaan antamaan. Tuon päivän kauhut mursivat kuitenkin hänen terveytensä niin pahoin, ettei se milloinkaan enää tullut entiselleen."
Comments